|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 15.6.2012 2000 & 11 OMAKUVAA
Kuvataiteen koulutusohjelman Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkihanke 2000 & 11 OMAKUVAA antoi vuosien 2009–2011 aikana kulttuuripääkaupungille kasvot, kun turkulaiset tarttuivat hankkeen työpajoissa kyniin, pensseleihin ja kameroihin. Hankkeen omakuvallisia ja omaelämäkerrallisia työpajoja oli vetämässä yhteensä 11 kotimaista ja kansainvälistä taiteilijaa: Vesa Aaltonen, Pia Bartsch ja Ilona Tanskanen osana hankkeen työryhmää sekä kutsuttuina taiteilijoina Cristina Nunez (Espanja/Italia), Andrew Stones (Iso-Britannia), Frances Hegarty (Irlanti), Katrin Bethge (Saksa), Magnus Scharmanoff, Jenny Eräsaari, Leena Kela ja Maija-Reeta Raumanni. Osa työpajoista oli kaikille avoimia tilaisuuksia, osa taas räätälöitiin työpajan tilanneen ryhmän toiveiden mukaisesti. Kaikki työpajat olivat osallistujille maksuttomia. Omakuvia syntyi eri menetelmillä kaikkiaan noin 2600. Syksyllä 2011 omakuvat esitettiin näyttelyissä Turussa mm. Taidemuseossa, Valokuvakeskus Perissä, Taideakatemian Köysiratagalleriassa sekä useissa julkisissa tiloissa. Kulttuuripääkaupunkivuoden päätteeksi omakuvat siirtyivät Helsinkiin, jossa ne nähtiin Suomen Valokuvataiteen museossa. Esillä oli valokuvia, piirroksia, maalauksia, kollaaseja, veistoksia ja videotaidetta. Monipuolinen hanke tavoitti yleisön ja tuotti tutkimustietoaWäinö Aaltosen museossa 13. lokakuuta järjestetyssä avajaistapahtumassa nähtiin omakuvallinen projektioesitys sekä julkaistiin Omakuva on jokaisen kuva-kirja. Kirjan muodossa hanke jää elämään kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin ja antaa tietoa ja intoa myös tuleville omakuvan tekijöille, soveltajille ja tutkijoille. Hankkeen puitteissa toteutettiin myös kaksi avointa, omakuva-aiheista seminaaria.
2000 & 11 OMAKUVAA oli varsinaista kulttuuripääkaupunkivuotta pitempi prosessi: hanke alkoi jo vuoden 2009 syksyllä ensimmäisillä työpajoilla, ja viimeinen näyttely jatkui vuoden 2012 puolelle. Hankkeen työpajoihin ja seminaareihin osallistui yli tuhat turkulaista. Tässä joukossa Turun AMK:n henkilökunta ja opiskelijat olivat suuressa roolissa: hankkeen suunnittelijoina ja toteuttajina, työpajojen vetäjinä, kirjan kirjoittajina ja toimittajina, taiteilijoina ja taiteilijoiden assistentteina sekä järjestämässä lukuisia tapahtumia. Palkitun hankkeen elinkaari jatkuu2000 & 11 OMAKUVAA palkittiin joulukuussa 2011 Turun AMK:n Vuoden kultainen purje -palkinnolla. Palkinto myönnetään vuosittain työryhmälle, koulutusohjelmalle tai ryhmittymälle, joka on kehittänyt laadukasta ja korkeatasoista toimintaa AMK:n arvojen mukaisesti. EU:n Kulttuuri-ohjelma on myönsi 2000 & 11 OMAKUVAA -hankkeelle jatkorahoituksen. Jatkohanke Contemporary Self-Portraitsvie kulttuuripääkaupunkivuoden aikana syntyneitä omakuvallisia työmenetelmiä Irlantiin, Latviaan, Ruotsiin ja Viroon. Sivua viimeksi päivitetty 15.6.2012 12:32 ja sivu on julkaistu 20.3.2012 14:17 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

