|
|||||||||||
|
SisältöOppimisen iloa osuuskunnastaTietoliikenne ja sähköinen kauppa -tulosalueen opinnoissa painotetaan sisäistä yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä ajattelutapaa. Näin myös liiketoiminnan eri osat muodostavat opiskelussa yhtenäisen kokonaisuuden. Yrittäjyyttä opiskellaan erityisesti tulosalueen osuuskunnissa. Osuuskunnissa oppiminen alkoi tulosalueella jo vuonna 2004, jolloin ensimmäinen opiskelijoiden perustama osuuskunta aloitti toimintansa. Nyt, lähes kymmenen osuuskuntavuoden jälkeen, osuuskuntia toimii jo yli puolenkymmentä. Bisnesakatemia (Salo)Syksyllä 2011 perustetussa Salon BisnesAkatemiassa opiskelu tapahtuu opiskelijoiden perustamissa tiimiyrityksissä, joista valmistuu monipuolisia osaajia sekä liiketalouden että tietojenkäsittelyn aloille. BisnesAkatemiassa toimitaan yrittäjinä, laajennetaan omia verkostoja, kansainvälistytään ja opitaan tiimityöskentelyn huippuosaajaksi. BisnesAkatemiassa opiskelija toimii 15-20 hengen akatemiayrityksessään tehden projekteja asiakkaille, jotka koostuvat liike-elämän ja koko yhteiskunnan eri toimijoista. Tämä on erilainen tapa oppia, joka yhdistää opinnot asiakkaiden tarpeisiin. Tarvittavat tiedot ja taidot hankitaan tehtäväperusteisesti esimerkiksi tiettyyn projektiin. Kun tehdään oikeita projekteja oikeille yrityksille, opiskelija saa ajankohtaiset valmiudet siihen, mitä tulevat työtehtävät edellyttävät. Salo BisnesAkatemiassa voi opiskella liiketalouden tai tietojenkäsittelyn opiskelijana. Tarjoamme erilaisen tavan yhdistää aloja – meiltä voi valmistua ennen kaikkea näiden yhdistelmänä, vaikkapa liiketaloutta hallitsevana tietojenkäsittelijänä tai sähköisen liiketoimintaympäristön osaajana. Lisätietoja Salo BisnesAkatemiasta
Monipuolisia palveluja Zemistä (Salo)Osuuskunta Zemi Finland on Turun AMK:n Salon toimipisteen opiskelijoiden osuuskunta, joka perustettiin vuonna 2004. Se oli siis ensimmäinen Saloon perustettu osuuskunta, joka myös edelleen on toiminnassa. Toiminta kehittyy jatkuvasti ja uusia jäseniä tarvitaan joka vuosi. Zemi tarjoaa toimeksiantajille muun muassa: Projektien suunnittelu ja toteutus tuovat mielenkiintoisia haasteita tavalliseen opiskeluun. Osallistuminen on vapaaehtoista, joten jäsenet ovat motivoituneita tähän ainutlaatuiseen opiskelumuotoon. Toiminta Zemissä antaa opiskelijalle mahdollisuuden edistyä sekä opinnoissa että toimia yrityksessä. Zemin kautta opiskelija saa myös mahdollisuuden luoda yrityskontakteja jo opiskeluaikana. Lisätietoja saat Zemin Internet-sivuilta
Osuuskunta Cloudit Solutions (Turku)Osuuskunta Cloudit Solutions on Turun AMK:n opiskelijoiden vuonna 2006 perustama yritys, joka työllistää kymmenkunta tulevaa tietotekniikan insinööriä. Monikansallisessa ja ammattitaitoisessa työympäristössään Cloudit tarjoaa vaativia sekä mielenkiintoisia oppimismahdollisuuksia todellisten asiakasprojektien parissa. Clouditin ydinosaamista ovat graafinen suunnittelu (web, printtimedia, logot), webkehitys ja monipuoliset toteutukset sekä markkinoinnin kokonaisratkaisujen toimittaminen. Projektien laajuus voi vaihdella aina pk-yrityksen verkkosivuista suurenkin toimijan faceliftiin ja kansainväliseen markkinointiin. Kaikki ratkaisut toimitetaan räätälöitynä asiakkaan tarpeisiin, sillä persoonallinen ja laadukas jälki on meille kunnia-asia. ICT-talossa vieraileva voi tutustua pääkäytävän varrella sijaitsevaan IT-myymäläämme, jossa tarjoamme kilpailukykyisin hinnoin oheislaitteita ja tarvikkeita. Myös myymälätoiminta on täysin osuuskunnan hallinnoimaa ja se tarjoaakin entistä laajempia oppimismahdollisuuksia myös vähittäiskaupan muodossa. Lisätietoja saat Clouditin Internet-sivuilta Sivua viimeksi päivitetty 22.1.2013 10:37 ja sivu on julkaistu 4.3.2009 12:18 |
Muut nostot |
|||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

